Sisältöstrategiasta toteutukseen

 

Aikaisemmassa kirjoituksessani Sisältöstragiaa suunnittelemassa käsittelin lyhyesti, miten yrityksen sisällön tavoitteellista tuotantoa lähdettiin kehittämään. Ajatuksena oli päästä nopeasti liikkeelle ja oppimaan. Käytännössä suunnittelun jälkeen  valittiin muutama sisällöntuottaja ja tilanne käytiin lyhyesti läpi heidän kanssa. Mihinkään sisältötyöpajojen järjestämiseen ei lähdetty vaan enemminkin totutimme tuottajia veteen ettei hyppy laiturin päästä tuntuisi liian pelottavalta. Alkutilanteessa kullekin valittiin tai heidän annettiin valita aiheita, jotka tuntuivat heistä omimmilta. Samoin järjestimme teknistä tukea kohdissa, joissa työkalukoulutus ei tuntunut kokeiluvaiheessa järkevältä panostukselta.

Kaksi kuukautta on kulunut

Sovimme kolmen kuukauden jaksosta, jossa sisällöntuotanto oli aikataulutettu. Nyt takana on pari kuukautta jalkauttamista ja on aika siirtyä Deming cyclen kohtaan check – eli tarkastella, missä mennään.

Ennen kuin avaan hieman konkreettisia kokemuksia, niin palataan katsomaan lyhyesti isompaa kokonaisuutta. Strategian kannalta on tärkeää päästä uuden asian kanssa liikkeelle, jolloin suunnitelma siirtyy kohti toimintaa ja oppimista alkaa. Tähän pyrittiin tekemällä kevyt suunnitelma, jossa on määritelty senhetkisen tiedon pohjalta merkittävimmät tavoitteet. Tavoitteet kirjattiin ensimmäisenä versiona muotoon:

  • Yritys näkyväksi
  • Liiketoimintavaikutus

Tavoitteiden tarkoituksena on kasvattaa yrityksen näkyvyyttä verkossa kilpailijoihin verrattuna. Osana näkyvyyttä tai oikeammin yhtenä keinona on engage eli luoda houkuttelevaa sisältöä, jonka ihmiset ovat valmiita jakamaan ystävilleen. Last but not least on luonnollisesti panostuksen vaikutus liiketoiminnan kasvuun.

Ketterä kokeilu vai onnekas veikkaus?

Edellä viittaamassani isossa kokonaisuudessa kokeilu on asia , jolla lepokitka voitetaan ja saadaan massa liikkeelle. Kokeilun tulee kuitenkin olla suunnitelmallinen. Kokeilullakin on tavoite, panostus, seuranta ja sitoutuminen päätöksentekoon tulosten pohjalta. Muuten se ei ole kokeilu vaan veikkaus, joka sitten palautuspäivänä voi kilauttaa kassaan euron tai sitten ei ja seuraavalla viikolla voi taas toiveikkaana tehdä uuden veikkauksen.

Kokeilun osana pyrimme siis seuraamaan toimenpiteiden vaikutuksia. Mittarit valittiin seuraavin perustein:

  • Tieto on helposti saatavilla
  • Mittaroitavasti tiedostosta on baseline ja mieluummin jopa historiaa
  • Tietoa on rajallinen määrä, että tässä kokeiluvaiheessa ymmärrämme sitä ja pystymme käytettävissä olevin resurssein tutkimaan sitä

Tämän seurauksena asetimme kolme KPI:tä, joiden sisältö koostuu absoluuttisesta kävijämäärästä ja uusien kävijöiden määrästä eri kanavissa. Sen lisäksi sisällön houkuttelevuutta seurataan sosiaalisen median engage-tyyppisillä toimilla. Liiketoimintavaikutuksen mittaaminen osoittautui hankalimmaksi osuudeksi. Siinä helposti ja lyhyellä aikavälillä käytettävää dataa on tilauslomakkeen kävijämäärä sekä konversioaste.

Tässä vaiheessa kokeiluun kuuluu, että tietoa yhdistetään eri analytiikan lähteistä käsin. Automation paikka tulee keskusteluun päätöksentekopisteessä, kun analyysi tästä kokeilusta on tehty.

Mitä kokeilu kertoo?

macbook-924781_640

Tällä hetkellä takana on siis pari kuukautta koetta.  Sisällöntuotanto on saatu mukavasti käyntiin. Ihmiset ovat varsin sitoutuneita työhön ja sisällöntuottajien taito on yllättänyt kaikki  – niin kirjoittajat, lukijat kuin meidät ”hallintoihmisetkin”. Sisällöntuottajia on pyritty motivoimaan nopealla palautteella. Palaute on ollut motivoivaa, koska tulokset ovat yllättäneet positiivisesti. Mittarit osoittavat vihreää kaikkien tavoitteiden osalta.

Nopean kokeilun avulla on siis saatu voitettua lepokitka. Hienoa! Kokeilun avulla on jo lyhyessä ajassa saavutettu myös parannuksia liiketoiminnan kannalta. Mahtavaa!

Kokeilun myötä myös oppiminen on alkanut. Jo nyt ymmärrämme paremmin sisällöntuotannon vaikutuksista verkon toimintaan eli pystymme kehittämään sisällöntuotantoa. Lisäksi olemme avanneet uusia  puroja sisällöntuotantoon liittyen. Keskustelussa on yhteistyökumppanien tuominen näkyväksi ja sitä kautta avautuvat mahdollisuudet.

Suunnitelman mukainen kokeilu jatkuu vielä kuukauden, jonka jälkeen on analyysin paikka, mutta jo nyt näyttää siltä, että kokeilu jalkautuu toiminnaksi.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggers like this: